perjantai 29. syyskuuta 2017

VIIKKOKATSAUS VOL 2

i s l a n d

VIIKON AJATUS
Islanti. Koko viikko on tuo kyseinen maa ollut mielessä ja onkin tullut fiilisteltyä tuota 2014 syksyllä tehtyä reissua kuvien merkeissä. Myönnän myös kerran eksyneeni katsomaan matkoja Islantiin, mutta valitettavasti tällä hetkellä ei kyllä työt millään anna myöden lähteä. Kova matkakuume on kuitenkin juuri Islantia kohtaan, joten voi olla etten kauaa jaksa pysytellä paikoillani…


Untitled

VIIKON KOHOKOHTA/ALAMÄKI
Ei ehkä niinkään alamäki, eikä myöskään kohokohta, mutta menee kyllä selkeästi molempiin kohtiin. Keskiviikko-torstai välisenä yönä siinä klo 1:00 aikoihin joku alkoi oikein urakalla hakata meidän rapun ulko-ovea. Minä super-säikkynä ihmisenä säikähdin aivan tajuttomasti ja onneksi Inka oli myös hereillä. Kuiskaten alettiin seuraamaan tilannetta, hiivittiin omassa kämpässä ja no lopuksi todettiin että mennään sohvalle nukkumaan. Meillä siis ikkunat kadulle päin, joten päässä pyöri vain ajatus siitä, että kohta rikotaan ikkuna ja tullaan sitä kautta sisälle. Taisi tämä hakkaaminen jatkua melkein kahteen asti, kunnes joku mies huusi yläkerrasta. Kuulosti aivan siltä kuin olisi huutanut että lähde nyt vittuun, varmoja ei kuitenkaan tästä oltu. Oven hakkaaminen loppui kuitenkin saman tien. Spekulaation ja pohdinnan tuotoksena päädyttiin meidän mielestä loogiseen tarinaan. Nainen, joka yritti päästä sisälle, oli huutavan miehen hullu-exä tai tyttöystävä, jonka kanssa oli tullut riita. Inka oli nimittäin kuullut ennen tuota hakkaamisoperaatiota, kuinka nainen oli huutanut todennäköisesti puhelimeen että vastaa nyt, miksi et vastaa. Että sellainen yö.

VIIKON ODOTETUIN
Ehdottomasti urheiluhieronta, johon olen juuri lähdössä. Vuodesta nakki ja makkara on vasemman puolen niska-hartia-lapaluu-selkä seutu ollut enemmän tai vähemmän jumissa. Nyt kuitenkin viimeaikoina on alkanut tämä jumitus tuntumaan todella ikävältä, en edes rehellisesti sanottuna muista aikaa ilman tuota jumitusta. Yksi kerta ei varmaankaan ihmeitä tee, mutta katsotaan josko pikkuhiljaa alkaisin päästä tästä eroon.



VIIKON BIISI
Alma ja French Montanan Phases. Inka tätä lauleskellut melkeinpä joka päivä ja noh lauantaina tuli nähtyä Tavastian syntymäpäivillä Alman livenä tätä vetämässä. Nainen taisi vain olla vähän liian humalassa, kun ei oikein meinannut pysyä oman biisin sanoissa mukana.

VIIKON HIMOTTU
Avokado. Tuli hirveä himo ja vedinkin tässä viikon sisään yhden pussin hujauksessa. Nytkin vähän voivottelin kun kaikki avokadot on syöty, enkä tähän aamuun nyt millään saa avokadoa.

VIIKON VAATE
Ehdottomasti kaulahuivi. Siitä tietää että syksy on tullut ja ryminällä. Ei sillä ettenkö tykkäisi hautautua lämpimiin huiveihin, mutta olisihan sitä lämpöistä kesä-syksy keliä vielä voinut olla hieman pidempään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!