torstai 31. heinäkuuta 2014

75 days


Aivan järkyttävässä hiljaiselossa on nyt viimeaikoina eletty. En oikein tiedä miksi on tuntunut niin hankalalta tulla koneen ääreen ja päivittelemään. Ehkä se on tämä kuumuus öisin, joka häiritsee unta ja näin ollen väsymys päivisin. Onhan sitä nimittäin vaikka mitä tehty. Kuvia tosin ei oikein ole tullut räpsittyä. Ihme...
Mutta siis tässä sateen säestämänä voinkin sitten kertoa asian, jota en millään jaksaisi odottaa. Nimittäin jälleen kerran lähtö kohti EM-kilpailuja alkaa syksyllä, lokakuussa. Kohteena Islanti ja ollaan tyttöjen kanssa aika innoissaan. Vakio toveri Iida tietysti matkassa mukana, mitäs olisikaan kansainväliset kisat ilman Iidan matkaseuraa? Mukaan myös lähtee Inksu sekä vahvistuksena vielä Riikka.
 
31.7.2014c

//Aarhus 2012 EM//

Koska matkaseurue on isompi, niin sitten tytöt otti ja päätti vuokrata kämpän viikoksi. Aika halvaksi tuli ja tälleen voin ainakin näin etukäteen suositella. Hoitui helposti ja vaikka siinä joutuikin sitten hieman säätelemään ja sähköposteja lähettelemään, niin silti, helposti hoitui. Innolla nähdään mikä meitä sitten siellä toisessa päässä oikein odottaa.

31.7.2014b

//Odensse 2013 PM//

Lennot osoittautuikin sitten niiksi kinkkisemmiksi tapauksiksi. Tosiaan suoria lentoja ei ollut ja nyt sitten lennellään Norjan kautta. Ei siinä mitään, kun kukaan ei kilpaile, mutta onhan se rankkaa ja rankkaa kun tulee kaksi matkustuspäivää pelkästään lentojen takia. Siis yhteensä yhteen suuntaan matkataan noin 8 tuntia. 
  
31.7.2014a

//Kuva: favim.com //

Mutta sellaista siis tulossa, ajattelin jo tälleen etukäteen tulla asiasta mainitsemaan. Itseasiassa tänään maksoin lennot, joten siitä ehkä tuli vielä enemmän sellainen, "tosiaan ollaan lähdössä"-olo. Onneksi aika menee sujakasti, joten eiköhän sitä jo kohta pähkäillä pakkaamista...

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

#kukatiesi


Vähän tai ei niin vähänkään viivellä tulee pienoinen hehkutus siitä, että kuka tiesi? Todellakin meikäläinen alusta asti olin sitä mieltä, että Saksa vie voiton ja niinhän siinä kävi. Epäilijöitä löytyi paljon, mutta olisivat vain kuunnelleet minua. Mutta nyt ylimielinen puhe sikseen, en minä oikeasti mikään jalkapallo tietäjä ole. Nyt vain taisi löytyä oikea joukkue jota kannattaa.
Kristan, Ilonan ja Jennan kanssa mentiin finaali peliä katsomaan Sports Academy:n. Paikalla olijat olivat melko tasaisesti jakaantuneet Argentiinan sekä Saksan puolelle, joten aika hyvä tunnelma siellä oli koko ajan.
 
23.7.2014a

Vaihteeksi oli ruokaa tietenkin saatava ja varsinkin tuollaista mättöä. Itse otin hodarin, en nyt kyllä muista minkäniminen oli, mutta ai että oli hyvää! Täyttävää ja hyvin sottaista syödä eli ei ensitreffi materiaalia. Mutta niin hyvää! Siinä sitten tuli jännitettyä aikalailla, ranskiksia napostellen ja kokista juoden jännitykseen. Oli kyllä hieno tunne, kun Götze sen pallon sinne maaliin iski, siinä istuttiin Kristan kanssa Götzen numero paidassa ja tuli kyllä viisas olo.
 
23.7.2014g

//Paidat Intersportista (lasten)//

Mitäs muuta sitä on tullut tehntyä? No kaikenlaisia kesäherkkuja syöty aikalailla. Niin ja työthän tässä alkoi, joten siitä myös vähän yksitoikkoisemmaksi elämä muuttui jälleen. Ja aikaakin kuluu ihan eritavalla. Päivät vain jotenkin lyhenevät tai siltä se ainakin tuntuu.
 
23.7.2014f 23.7.2014b

Viime lauantaina järjestettiin Nellille ylläriksi synttärit. Tyttö tuli suoraan Rodokselta ja pienten mutkien kautta saatiin hänet Ilonalle. Oli kyllä aika yllättyneen näköinen tyttö, eikä kyllä ihme, olisi siinä itsekin ollut aika äimänä. Oltiin järkätty ruokaa, vähän drinkkejä ja sitten eikun vain ulos juhlistamaan. Itse aika väsynyt olin ja mietin jo hetken että Ilonalta olisi kotiin mennyt, mutta onneksi ulos lähdin, sillä ihan hauskaa oli. Kesällä kun lämmintä on, niin ei tunnu aivan yhtä kamalalta käppäillä tuolla ulkona kun baarireissulta kotiin suuntaa. Itseasiassa kesä yöllä Helsinki on ihan kaunis paikka.
 
23.7.2014d 

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Road Trip


Vajaa parisen viikkoa sitten otettiin tyttöjen kanssa pienoinen irtiotto arjesta ja lähdettiin lyhkäselle road tripille kohti Turkua. Marjut oli sieltä saanut kämpän itselleen ja ikään kuin sen sitten innoittamana vuokrattiin auto sekä hommattiin hotelli ja ei kun matkaan!
Europcarilta auto vuokrattiin ja vähän siinä taisi kaikkia jännittää, kun ei oltu kukaan aikaisemmin tuollaista hoideltu. Krista ja Mimosa homman hoiti, kun minä ja Marjut odoteltiin. Turhaan sinne oli kaikkien neljän päätään tunkea mukaan. Jonkin aikaa siinä kuitenkin sai odotella, mutta pian olikin Mimosalla avaimet kourassa ja matkaan päästiin.
 
21.7.2014f

Perille päästiin hyvin, vähän kyllä mökkeily ruuhkaa oli, mutta onneksi sää oli hyvä. Ja mikäs siinä oli hyvässä porukassa ajella ja hyvää musiikkia kuunnellen! Itse tykkään matkustella autossa, vaikka pienempänä olikin jopa lyhyilläkin matkoilla pahoinvointia. Nykyään nautin autoilusta vain niin paljon, että uudelle reissulle voisi lähteä vaikka heti! Ja pitkälle sellaiselle.
Nälkähän siinä kaikilla oli perille päästyä, joten minnes tämä nelikkö suuntaakaan? Sushilleppa tietenkin, minnes muuallekaan.
 
21.7.2014a

Ruoat oli saatu nassuun ja sitten vähän ehostelua. Turun yöelämään lähdettiin ja oli kyllä aika hankalaa. Niin vahvasti on tottunut Helsingin menoihin että siinä sitä sitten kyseltiin vastaantulijoilta vähän apua. Päädyttiin lopulta Donna-nimiseen paikkaan, joka oli itseasiassa laiva. Sitä olivat vastaantulijat suositelleet ja sitä voin lämpimästi itsekin suositella, jos Turussa oleilette.
Aamulla sitten olikin lähtö kohti kotia. Heitettiin tavarat autoon ja ajettiin hieman lähemmäksi keskustaa. Eiväthän helsinkiläiset voi kävellä.....
Aamupalaa oli saatava ja erityisesti minulla sekä Kristalla taisi olla se kovin nälkä, kun napattiin vain kiskalta hodarit. Oli kyllä hyvät hodarit!
 
21.7.2014g

Marjut ja Mimosa tarvitsikin kunnon ruokaa, joten hetken etsiskelyn jälkeen istuuduttiin blanko-nimiseen ravintolaan joka iltaisin toimi ilmeisesti myös  "yökerhona". Siinä sitten istuttiin ruoasta sekä auringosta nauttien, kunnes olikin aika suunnata takaisin Helsinkiin. Auto piti palauttaa 16.00 mennessä ja matkaan oli siis lähdettävä ajoissa, ettei tulisi turhaan lisämaksua.
 
21.7.2014d 21.7.2014e 21.7.2014c

 //Kuva:  ©Mimosa//

Kotiin oli kuitenkin ihan mukava päästä, olinhan ollut jo Tampereella melkein koko viikon, vain ehtinyt yhden yön pyörähtää kotona. Ei siis ihme, että aika uupunut olin, kun lösähdin vain kotona sohvalle. Silti onneksi matkalle lähdettiin, tuli kyllä tarpeeseen!
 
21.7.2014b


sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Stars and Stripes


Huhuu, pitkästä aikaa. Nyt on viikkoon mahtunut niin paljon kaikkea, etten ole aikaisemmin ehtinyt piipahtaa paikalla. Kotona ei tosiaan ole tullut oltua ja konekin on vähän saanut lepäillä mukavasti kotona. Kuitenkin paluu vielä parin viikon takaiseen 4th of Julyyn, jonne jälleen porukalla mentiin. Jennalle kokoonnuttiin ja jenkkiteemaista ruokaa oli sekä tietenkin boolimestari Krista loihtinut aiheeseen sopivaa boolia.
 
13.7.2014a

Koska ei Kristan kanssa viime kerrasta selkeästi mitään opittu, oli jellyshotteja pakko tehdä. Ei, maku oli itseasiassa viimeksi parempi kuin nyt. Kyllä me vielä joku päivä löydetään se täydellinen harmonnia ja kyetään loihtimaan jellyshotteja jellyshot.
 
13.7.2014c
//Hodarii!//
13.7.2014j
 //Toppi:Nelly /Shortsit:Nelly///

Onneksi oltiin saatu perjantaille hyvä ilma, sillä itseä ainakin jännitti, että mitä oikein laittaisi päälle jos ilma on no, paska. Mutta hyvä ilma onneksi oli ja shortseilla pärjäsi, tosin kotiin lähtiessä oli pakko vetäistä pitkät housut jalkaan ettei paleltuisi.
Viikonloppu kuluikin sitten Ruotsin mestaruuskisoja katsellen youtubesta. Oli aika hyvä valmistava tulevalle koulutukselle ja mielelläänhän niitä katselee! Mikäli kiinnostaa, TÄSTÄ pääsee heidän kanavalleen.

Maantaina sitten olikin vähän jännät paikat, kun 2vaiheen viimeinen vaihe eli arvioiva ajo koitti. Siitä telvittiin ilman suurempia ongelmia ja nyt täytyisi vain paperit kiikuttaa sinne poliisille. Pakko hoitaa tässä pian ettei kortti umpeudu, jolloin  kaikki on ollut aivan turhaa...
 
13.7.2014d
 //Bleiseri: H&M/ Toppi: Mango/ Farkut: BikBok/ Arskat: Gina Tricot/ Lompakko: Michael Kors//

Aamulla kun ajo olikin ohitse, pikainen käväisy kotona ja sitten lähdinkin piristämään Kristaa. Vaihteeksi Hanko-sushissa käväisy ja sitten ei muuta kuin auringosta nauttimaan. On Helsinki kyllä kaunis kaupunki kesäisin ja silloin ymmärtää kyllä sen miksi turisteja näkee kadulla. Talvella ei niinkään tai syksyllä...
 
13.7.2014e

Tiistaina sitten lähdinkin aikaisin aamulla kohti Tamperetta. Siellä tulin kolmepäivää vietettyä koulutuksessa sekä leirillä. Melko rankat kolmepäivää oli, vaikka ei oikein siinä itse mitään fyysisesti tehnyt. Voimistelijat ne väsyneempiä oli, mutta kyllä se kaikki tiedonmäärä alkoi väsyttämään. Ehkä myös pieni masennus siitä, että kun päivässä tuli se 10h vietettyä sisällä hallissa ja ikkunoista näki kuinka aurinko paistoi. Asiaa ei auttanut kavereiden rantapäivittelyt...
 
13.7.2014i
13.7.2014f 13.7.2014g 13.7.2014h

Noista Nellyn shortseista on tullut ehdottomasti tämän kesän suosikki vaate. Niin mukavat päällä ja sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen. Aivan minun tyyliset kyllä!
Oli kyllä ihana istahtaa junaan takaisin Helsinkiin tuon kolmepäivän jälkeen. Stokkalta haettu caesar-salaatti maistui taivaalliselta ja pepsi maxia olinkin koko viikon aikana juonut. Pepen voimalla hei!